Hoitosopimus ja kotitalousvähennys

Kannattaa erityisesti kysyä hoitosopimusta omalle pihalle kevätsiivouksesta syyssiivoukseen! Kuulumme kotitalousvähennyksen piiriin.

Kotitalousvähennys on 1.1.2012 alkaen 2000 euroa vuodessa. Kansalaiset voivat tarpeidensa mukaan käyttää vähennystä täysimääräisesti nyt myös kotipalveluihin.

45 % palvelun arvonlisäverollisesta hinnasta saa vähentää verotuksessa. Vähennyksen enimmäismäärä on 2012 alkaen 2000 euroa henkilöä kohden. Puolisoista täyden vähennyksen voi saada kumpikin erikseen, eli 4000 euroa yhteensä.

Vähennyksen voi saada myös työstä, joka on tehty verovelvollisen, hänen puolisonsa tai edesmenneen puolisonsa, vanhempien, ottovanhempien, kasvattivanhempien tai näiden suoraan ylenevässä polvessa olevien sukulaisten tai edellä mainittujen henkilöiden puolisoiden käyttämässä asunnossa tai vapaa-ajan asunnossa.

Kotitalousvähennyksessä on yhteenlaskettu 100 € omavastuu. Asiakas joka maksaa vuoden aikana esimerkiksi siivous-, remontti- ja pihapalveluista usealle eri yritykselle, on omavastuu yhteenlaskettuna 100 euroa. Vähennys myönnetään sinä vuonna, jona palvelu on maksettu.

Lisätietoa kotitalousvähennyksestä: http://www.kotitalousvahennys.fi/